Oikeus- ja sisäasiat
1. Taustaa
Barroson komission neljä tärkeintä strategia-aluetta vuodelle 2008 ovat hyvinvointi, solidaarisuus, turvallisuus ja vapaus yhdessä maahanmuuton hoitaminen ja EU:n kansainvälisen roolin vahvistaminen. Nämä kaikki alueet liittyvät yhteen unionin oikeus- ja sisäpolitiikassa, eli Justice and Home Affairs policies.
Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta saakka eli vuodesta 1999 suuri määrä yhteisiä toimintatapoja on otettu käyttöön turvapaikka- ja maahanmuuttoasioissa, sillä yhteisö ja jäsenmaat jakavat toimivallan kyseisten alojen lainsäädännössä. Joka tapauksessa kansallisilla viranomaisilla on tärkeä rooli ja ne ottavat jatkuvasti käyttöön uusia kansallisia järjestelyjä, joilla saattaa joissain tapauksissa olla vaikutusta myös muihin jäsenmaihin tai koko unioniin.
Yhteistoiminta oikeus- ja sisäasioissa on noussut entistä tärkeämpään rooliin EU:ssa koska tavoitteena on luoda vapaa liikkuminen niin ihmisille, tavaroille, palveluille kuin pääomalle unionin rajojen sisäpuolella. Euroopan neuvoston Tampereen kokouksessa 1999 EU asetti tavoitteekseen rakentaa itsestään vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen.
Yhdysvaltojen syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkimainingeissa EU:n oikeus- ja sisäpolitiikka kehittyi huomattavasti. Madridin terrori-iskut maaliskuussa 2004 ja Lontoon iskut heinäkuussa 2005 korostivat entisestään koordinoidun yhteistyön tarvetta. Jäsenmaat ovat joutuneet paineen alla aloittamaan yhteistoiminnan kamppaillakseen havaittua terrorismin uhkaa vastaan.
Marraskuussa 2004, viiden vuoden kuluttua Tampereen kokouksesta, EU:n johtajat hyväksyivät Haagin ohjelman, Hague programme, joka on suunniteltu “vahvistamaan vapautta, turvallisuutta ja oikeutta EU:n sisällä”. Ohjelma, jota toteutetaan vuodesta 2005 vuoteen 2010, asetti päämääränsä toteutettavaksi niin, että yhteiset tavoitteet saavutetaan. Erityisesti se siirsi päätöksentekoa jäsenmaiden yksimielisyydestä määräenemmistöpäätökseksi useimmilla oikeus- ja sisäasioiden alueilla. Tämän toivottiin nopeuttavan päätöksentekoprosessia huomattavasti ja olevan uuteen vaiheeseen siirtymisen merkki. Syyskuussa 2005 Euroopan komissio julkisti ensimmäiset konkreettiset ehdotuksensa Haagin ohjelman toteuttamiseksi.
Quick-jump to other chapters in this dossier :
Chapters
- 1. Taustaa
- 2. Perusoikeudet
- 3. Oikeudellinen yhteistyö
- 4. Rikollisuuden ja terrorismin torjunta
- 5. Maahanmuutto ja turvapaikkaoikeus
- 6. Key policy makers and contacts