eu4journalists

Sisämarkkinat

4. Ihmisten vapaa liikkuvuus

Ydinkysymykset

• Tutkintojen tunnustaminen
• Eläke- ja sosiaalietuuksien katoaminen
• Vapaa liikkuvuus ei ole todellisuutta kaikille uusille jäsenmaille

EU:n jäsenmaiden kansalaisille vapaa liikkuminen missä tahansa unionialueella on – periaatteessa – mahdollista. Heillä on siis mahdollisuus elää, työskennellä ja matkustaa vapaasti. Henkilöllisyystodistus tai passi tarvitaan, jos matkustaa oman kotimaansa ulkopuolella, mutta ei viisumia, työlupaa tai muita erityisiä aisakirjoja/lupia. Useimmissa jäsenmaissa vaaditaan lomaa pidemmän ajan oleskeluun kuitenkin rekisteröityminen.

Kun työntekijöitä palkataan, työnantajat eivät saa syrjiä työnhakijoita kansallisuuden perusteella (paitsi jos kyseessä on jokin herkäksi koettu alue, kuten kansallinen turvallisuus). He voivat kuitenkin vaatia työntekijää puhumaan maan kieltä sujuvasti työssään. Se voi toimia ‘sisäänpääsyn esteenä’.

Yksi suurimmista esteistä oman maan ulkopuolella työskentelemiseen on tutkintojen tunnustaminen. Oli sitten kyse ammatista, joka vaatii vuosien korkeakoulutuksen tai alasta, jonka työtehtävissä tarvitaan erityistaitoja, työntekijät huomaavat työn saannin usein hankalaksi maassa, jossa eivät ole opiskelleet. Vaikka perustaidot olisivatkin aivan samat, työntekijä saattaa joutua vielä laajaan uudelleenkoulutukseen voidakseen työskennellä toisessa jäsenmaassa. Tämän ongelman ratkaisemiseksi EU on kehittänyt järjestelmän tutkintojen vastavuoroisesta tunnustamisesta. Näin ne, jotka ovat pätevöityneet työskentelemään tietyllä alalla yhdessä jäsenmaassa, voivat työskennellä samalla alalla myös toisessa jäsenmaassa, samoin ehdoin kuin paikallisetkin työntekijät. Tiettyjen ammattien, kuten lääkärien, suhteen on tehty erityissopimuksia varmistamaan palveluiden korkea laatu kaikkialla unionissa.

Työntekijöille suuri este on myös eläke-, työttömyysturva- ja terveysetujen ja muun sosiaaliturvan ‘mukana kuljetettavuus’. Kansalliset järjestelmät on perustettu ihmisille, jotka tekevät koko ikänsä töitä yhdessä maassa ja jäävät sitten eläkkeelle. Toisissa jäsenmaissa työskentelevät saattavat joutua huomaamaan, että he saavat osan eduista yhdestä ja loput toisesta jäsenvaltiosta, tai jopa useammista jäsenvaltioista. Vaikka EU-sääntöjen mukaan kaikki edut eri maista kerätään yhteen kansallisten etujen kanssa koko työelämän ajalta, järjestelmän monimutkaisuus on edelleen estämässä työvoiman vapaata liikkuvuutta. Korkeasti palkatuissa ammateissa työskentelevät pystyvät kyllä järjestämään oman eläkkeensä ja terveydenhuoltonsa, joten este vaikuttaa enemmän alemmin palkattuun työhön hakeviin.

Vuonna 2004 unioniin liittyneiden kymmenen maan (Kyprosta ja Maltaa lukuun ottamatta) kansalaiset ovat edelleen eriarvoisessa asemassa työtä toisista jäsenmaista etsiessään. Nämä siirtymävaiheen toimet ovat yksityiskohtaisissa liittymissopimuksissa: kahdesta seitsemään vuoden siirtymävaihetta sovelletaan ja sen aikana vaaditaan erityinen työlupa ’vanhoissa’ jäsenmaissa työskentelyyn. Saksa ja Itävalta ovat ainoita jäsenmaita, jotka aikovat estää työmarkkinoilleen pääsyn maksimaalisen pitkään, vuoteen 2011 saakka. Romanian ja Bulgarian, vuonna 2007 liittyneiden maiden kansalaisille siirtymäaika kestää vuoden 2014 alkuun saakka. Kun Turkki liittyy EU:iin, on todennäköistä, että jotkut jäsenmaat tulevat vaatimaan vielä paljon pitempää siirtymäaikaa.