EU4Journalists.eu is currently not updated. We hope to be back soon.

eu4journalists

select your language

Ympäristö

1. Ympäristöpolitiikan kehitys

1960-luvun lopulle saakka yhdelläkään Euroopan valtiolla ei ollut tarkkaan määriteltyä ympäristöpolitiikkaa.Viimeisten 30 vuoden aikana Euroopan unionissa on kuitenkin edistytty merkittävästi kattavan ympäristösäännösjärjestelmän luomisessa. Nykyisin EU:n ympäristöpolitiikka kattaa monia osa-alueita melusta jätteiden torjuntaan, kemikaaleista ilmahiukkasiin, uimavesistä EU:n laajuiseen verkkoon, jossa käsitellään ympäristökatastrofeja, kuten öljyvuotoja ja metsäpaloja.

1972 Pariisin huippukokous totesi, että taloudellisen kasvun ja elintason kehityksen yhteydessä on ympäristöön kiinnitettävä erityistä huomiota. Tämän tuloksena syntyi ensimmäinen ”ympäristön toimintaohjelma”, jota seurasivat useat monivuotisohjelmat ja direktiivit.

1987 Euroopan yhtenäisasiakirja toimi käännekohtana EU:n ympäristöpolitiikan kehityksessä, sillä ko. asiakirja mainitsi ensimmäistä kertaa ympäristöpolitiikan osana EU:n perussopimuksia.

1992 Maastrichtin sopimus antoi ympäristönsuojelulle täyden aseman EU:n perussopimuksissa.

1999 Amsterdamin sopimus vahvisti ympäristönsuojelun oikeudellista pohjaa ja lujitti kestävän kehityksen edistämistä EU:ssa.

Nykyisin EU:n ympäristöpolitiikka perustuu näkemykseen siitä, että tiukat ympäristövaatimukset kannustavat innovaatioita ja edistävät liiketoimintamahdollisuuksia. Talous-, sosiaali- ja ympäristöpolitiikat ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. EU:n tavoitteena on luoda riittävä suojelutaso koko unionin alueella, kuitenkin paikalliset olosuhteet ja taloudelliset rajoitteet huomioiden.

EU:n ympäristöpolitiikka perustuu ”saastuttaja maksaa” periaatteelle (aiheuttamisperiaate). Maksuksi voidaan tulkita tarvittavat investoinnit korkeamman standardin saavuttamiseksi, velvoitteet ottaa tuotteet käytön jälkeen takaisin, kierrättää ne tai huolehtia niistä, tai yrityksille tai kuluttajille määrättävät verot ympäristölle haitallisten tuotteiden käytöstä. Euroopan komissio on myös ehdottanut, että laittomat saastepäästöt ilmaan, veteen tai maaperään, laittomat jätteiden kuljetukset ja kaadot sekä laiton uhanalaisten eläinten kauppa rangaistaisiin oikeudellisilla toimenpiteillä. Tulevista toimenpiteistä keskustellaan.

Kaiken kaikkiaan ympäristö on kenties vaikein EU:n politiikan ala hallita. Samalla kun jäsenmaat voivat nauttia Euroopan kauniista luonnosta, ne joutuvat myös jakamaan monia ongelmia, jotka koskevat esim. happosateita, veden- ja ilmansaasteita ja jätteiden käsittelyä. Äärimmäiset sääilmiöt ovat myös lisääntyneet, mikä osaltaan todistaa, että ilmastonmuutos on ongelma, joka koskee kansalaisia ja ympäristöpolitiikkaa kaikilla tasoilla.

back to top