Koulutus – nuoriso - kulttuuri
5.Nuoriso toiminnassa
Nuorisotoimintaohjelma
on uusi informaaliin oppimiseen keskittyvä EU-ohjelma. Sen toimeenpanoaika on 2007-2013 ja kokonaisbudjetti 885 miljoonaa euroa. Sen edeltäjä oli vuosien 2000-2006 YOUTH-nuorisotoimintaohjelma. Youth in action on suunnattu 13-30-vuotiaille nuorille, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia. Ohjelman tavoitteena on innostaa nuoria tuntemaan itsensä eurooppalaisiksi, Euroopan kansalaisiksi ja saada nuoret mukaan rakentamaan yhteisön tulevaisuutta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ohjelmalle on määritelty viisi toimintatapaa (action), jotka tukevat vaihtoa ja nuorten aloitteita, rohkaisevat nuorten osallistumista demokraattiseen toimintaan ja vapaaehtoiseen toimintaan ulkomailla.
- Toiminta 1 -Nuorten Eurooppa: tukee nuorisovaihtoa ja nuorten aloitteita sekä rohkaisee nuoria olemaan aktiivisia demokraattisessa toiminnassa.
- Toiminta 2 -Eurooppalainen vapaaehtoistyö: rohkaisee nuoria ottamaan osaa erilaiseen yleishyödylliseen vapaaehtoistoimintaan ulkomailla.
- Toiminta 3 -Nuoret maailmassa: rohkaisee yhteistyöhön kumppanuusmaiden kanssa verkostoja rakentamalla, tiedon ja tietämyksen vaihtoa edistämällä ja avustamalla rajat ylittävissä hankkeissa.
- Toiminta 4 -Nuoria koskevat tukijärjestelmät: edistää nuorisovaihto-, sekä koulutus- ja tietohankkeiden kehittämistä.
- Toiminta 5 -Tuki nuorisoalan yhteistyölle Euroopassa.
Quick-jump to other chapters in this dossier :
Chapters
- 1.Kohti koulutusta 2010
- 2.Ohjelmat ja toiminta
- 3.Euroopan teknologiainstituutti
- 4.Tutkintojen tunnustaminen
- 5.Nuoriso toiminnassa
- 6.Kulttuuri ja monikielisyys
- 7. Key policy makers and contacts