Kansallista ja alueellista EU-tietoa
4. Euroopan parlamentin tiedotustoimistot ja MEPit
Euroopan parlamentin jäsenet (MEPit) saattavat olla alueellisen tiedon tärkeitä lähteitä. He arvostavat pääsyä mediaan omilla alueillaan ja antavat siksi useimmiten mielellään lausuntoja toimittajille.
Parlamentissa käsiteltävinä olevan lainsäädännön valtavan määrän takia on kuitenkin niin, että vain harvoilla MEPeillä on yksityiskohtaista tietoa kaikista ehdotuksista. Paras keino löytää MEPpi, jolla on erinomainen kokonaiskuva juuri tietystä asiasta, on etsiä henkilö siitä parlamentaarisesta komiteasta, joka ehdotuksen on tehnyt (katso Yhteystiedot). Useimmiten on mahdollista löytää joko jäsen itse tai tämän varajäsen mistä tahansa jäsenmaata – tai jopa aluetta – edustavasta komiteasta. Ja vaikka asia olisi jo siirtynyt komiteatasolta koko parlamentin käsittelyyn, kaikilla MEPeillä ei varmasti ole vielä tässäkään vaiheessa tarkkaa tietoa siitä.
MEPit viettävät useimmiten perjantait ja viikonloput omassa vaalipiirissään ja useimmilla on pysyvä toimisto henkilökuntineen omalla alueellaan. MEPit työskentelevät Brysselissä maanantaista torstaihin kolmena viikkona kuukaudessa ja Strasbourgissa kuun neljäntenä viikkona.
Parlamentissa ylläpidetään myös toimistoja, joissa työskentelee ihmisiä jäsenmaiden pääkaupungeista ja muutamista muista kansallisesti tärkeistä kaupungeista. Nämä toimistot saattavat olla hyödyllisiä tietolähteitä parlamentissa keskusteltavissa ajankohtaisissa asioissa. Niiden avulla voi myös löytää juuri oikean MEPin haastateltavaksi.
Euroopan parlamentin tiedotustoimistot
Quick-jump to other chapters in this dossier :
Chapters
- 1. Paikallinen näkökulma
- 2. Kansalliset hallitukset ja tiedottajat
- 3. Komission edustustot
- 4. Euroopan parlamentin tiedotustoimistot ja MEPit