Kansallista ja alueellista EU-tietoa
1. Paikallinen näkökulma
Kaikilla Euroopan unionin toimilla on vaikutus – suora tai epäsuora – Euroopan kansalaisiin. Jäsenmaiden kansalliset ja alueelliset mediat raportoivat näistä asioista useimmiten hyvin paikallisesta näkökulmasta, esimerkiksi miten uusi jätteiden kierrätyksestä annettu direktiivi vaikuttaa tietyn kaupungin/alueen/maan ihmisiin, kuntiin tai yrityksiin. Tai kuka maksaa siitä aiheutuvat kustannukset ja rakentaa kierrätykseen tarvittavan järjestelmän.
Asioista tiedottavat henkilöt ovat usein jostain muusta kuin raportoivan toimittajan omasta maasta, eikä heillä siksi todennäköisesti ole aivan tarkkaa tietoa juuri tuota maata koskevista tärkeistä näkökulmista. Jotta kaikki tärkeä tieto kuitenkin tulee julki, tarvitaan EU-tietolähteiden lisäksi kommentteja myös muista perspektiiveistä. Monissa tapauksissa uusia toimenpiteitä koskeviin neuvotteluihin osallistuu myös erilaisten kansallisten organisaatioiden edustajia, ja nämä organisaatiot saattavat olla hyviä tiedonlähteitä. Seuraavissa kappaleissa annetaan vinkkejä siihen, miten EU-asioihin voi löytää paikallisen näkökulman.
On tärkeää muistaa, että EU-lainsäädännön käytännöistä vain jäävuoren huippu on julkisesti näkyvillä ja vaatii ministerineuvoston ja Euroopan parlamentin mukana oloa. Pinnan alla Euroopan komissio kuitenkin tekee valtavasti työtä luodakseen neuvostossa ja parlamentissa hyväksyttäville laeille ‘lihan luiden ympärille’ – paljon yksityiskohtaista, toimeenpanoon liittyvää työtä. Komissiota avustaa tässä suuri joukko erilaisia, suljetuin ovin kokoontuvia kansallisista viranomaisista ja asiantuntijoista koostuvia komiteoita.
Jos kyse on aluerahoituksesta jossa EU-rahaa myönnetään tietyille alueille, komissio hyväksyy ohjelmat kyseisten hallitusten esitysten pohjalta, kunhan se on tyytyväinen ohjelman EU-tason tavoitteisiin.
Quick-jump to other chapters in this dossier :
Chapters
- 1. Paikallinen näkökulma
- 2. Kansalliset hallitukset ja tiedottajat
- 3. Komission edustustot
- 4. Euroopan parlamentin tiedotustoimistot ja MEPit