EU:n pikaopas
3. Katse tulevaisuuteen
Konehuone – komissio
Euroopan komissio tekee suuren osan Euroopan unionin päivittäisestä työstä. Se laatii ehdotuksia uusiksi Euroopan laeiksi, jotka se esittää Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Se takaa, että EU:n päätökset pannaan oikealla tavalla toimeen ja valvoo EU:n varojen käyttöä. Se myös varmistaa, että kaikki noudattavat Euroopan sopimuksia ja lakeja.
27 jäsenmaan komissio koostuu 26 komissaarista 26 Commissioners plus puheenjohtajasta. He ovat vastuussa erilaisista osa-alueista, esimerkiksi yritystoiminnasta ja teollisuudesta, liikenteestä, institutionaalisista suhteista ja viestintästrategiasta, maatalouden ja maaseudun kehittämisestä ja monista muista. Heistä jokaista avustaa kabinetti (yksityinen toimisto) ja osasto (tai pääosasto) virkailijoita, joista useimmat ovat sijoittuneet Brysseliin.
Puheenjohtajan, joka tällä hetkellä on José Manuel Barroso, valitsevat EU:n jäsenmaiden hallitukset ja valinta pitää hyväksyttää myös Euroopan parlamentilla. Jäsenmaiden hallitukset nimittävät muut jäsenet aloittavaa puheenjohtajaa asiassa konsultoiden ja hyväksyttäen valinnan myös tulevan parlamentin muilla jäsenillä. Komissio nimitetään aina viisivuotiskaudeksi, mutta parlamentti voi erottaa sen milloin tahansa. Komissio toimii itsenäisesti jäsenmaiden hallituksista riippumattomana.
Komission voi nähdä EU:n käynnissä pitävänä moottorina tai sen konehuoneena, joka tuottaa uusia ehdotuksia ja puolustaa unionin etuja – yksittäisten jäsenmaiden etuihin verrattuna. Komission puheenjohtaja on pääinsinööri, joka työskentelee viedäkseen EU:a eteenpäin ja toimiakseen suunnannäyttäjänä sekä komissaareille että koko komissiolle. Puheenjohtajan työhön kuuluu myös edustaa Euroopan komissiota Euroopan neuvoston kokouksissa, muiden EU-elinten ja muun maailman kanssa toimittaessa.
Laajentuminen – syvempi, leveämpi, vakaampi Eurooppa
Euroopan komission tehtävänä on taata, että laajentuminen pysyy yhtenä Euroopan tärkeimmistä työkaluista rauhan ja vakauden, demokratian ja vapauden, hyvinvoinnin ja solidaarisuuden alueen kasvattamisessa Euroopassa. Laajentumisprosessin päämääristä ja haasteista on tiedotettava kansalaisille hyvin ja EU:n velvoitteita laajentumiselle on lujitettava. Komissio painottaa myös, että kandidaattimaille asetettuja tiukkoja liittymiskriteereitä on kunnioitettava.
Unioniin voidaan hyväksyä uusia maita jäseniksi – prosessia kutsutaan laajentumiseksi – jos maat täyttävät tietyt ehdot. EU:iin liittyminen alkaa maan tehdessä jäsenhakemuksen. Kun nykyiset jäsenmaat yhdessä komission ja parlamentin kanssa hyväksyvät hakijan mahdolliseksi uudeksi jäsenmaaksi, hakijasta tulee ehdokasmaa. Ehdokasmaa aloittaa sitten yksityiskohtaiset neuvottelut komission kanssa liittymisehdoistaan.
Ytimekkäästi ilmaistuna ehdokasmaan tulee täyttää ‘Kööpenhaminan kriteeristön’ vaatimukset päästäkseen jäseneksi. Maan tulee siis sovittaa koko EU:n lainsäädäntö sellaisenaan ja kokonaisuudessaan (tätä kutsutaan myös nimellä acquis communautaire) omaan lainsäädäntöjärjestelmäänsä ja todistaa, että maan talous ja demokratia ovat hyvin toimivia ja vakaita. Kun neuvottelut on saatu päätökseen, on ehdokasmaan ja jokaisen silloisen jäsenmaan ratifioitava liittymissopimus. Monessa tapauksessa uudet jäsenmaat ovat järjestäneet liittymisestä kansanäänestyksen osana ratifiointiprosessia.
Vuoden 2004 toukokuuhun saakka EU:n jäsenmaita oli 15 ja alueen kokonaisväestömäärä noin 375 miljoonaa kansalaista. Kymmenen maata lisää, lähinnä Keski- ja Itä-Euroopasta liittyi unioniin 2004. Bulgaria ja Romania liittyivät 2007 ja niiden myötä EU:n kokonaisväestö on nyt lähes 500 miljoonaa. Kroatia neuvottelee jäsenyydestä ja liittynee muutaman vuoden kuluessa. Myös Turkki on yksi ehdokasmaista ja voi liittyä – joidenkin lähteiden mukaan vuoteen 2015 mennessä tai myöhemmin – jos se täyttää kaikki jäsenyyden ehdot. Ehdokasmaista vastaa komission laajentumisen pääosasto Enlargement DG.
Muutoksia näkyvissä
Nyt kun EU on laajentunut 27 maan kokoiseksi ja laajentuu mahdollisesti vielä lisää, se tarvitsee virtaviivaistetumman ja tehokkaamman päätöksentekokoneiston. Järjestelyjen on kuitenkin oltava reiluja kaikille jäsenmaille, uusille ja vanhoille, isoille ja pienille.
Jokaisella EU-maalla on tietty määrä ääniä käytettävissä ministerineuvoston tehdessä päätöksiään. Jokaisen maan kansa myös valitsee tietyn määrän edustajia Euroopan parlamenttiin. Perinteisesti nämä määrät heijastavat verrannollisesti suunnilleen maan asukasmäärää.
Valtion johtajat ja ulkoministerit 25 jäsenmaasta ja kolmesta ehdokasmaasta – Romanian, Bulgarian ja Turkin – kokoontuivat 24. päivänä vuonna 2004 Roomaan allekirjoittamaan sopimuksen Euroopan perustuslaista. Sopimuksen ratifiointiprosessi joutui kuitenkin vaikeuksiin, kun Ranskan ja Alankomaiden kansalaiset hylkäsivät sen kansanäänestyksissä vuonna 2005. EU:ssa viivästys on nähty lähinnä mahdollisuutena (ja katalysaattorina) katsoa peiliin: kuinka pitäisi jatkaa yhdentymistä niin, että kaikki kansalaiset, yhteisöt, työmarkkinaosapuolet, kansalliset hallitukset ja poliittiset puolueet ovat osallisina prosessissa ja tuntevat tulevansa kuulluiksi.
Perustuslain kohtalosta keskusteltiin kiivaasti Saksan puheenjohtajakaudella vuoden 2007 alkupuoliskolla, minkä jälkeen todettiin pohdintavaiheen olevan ohi. Maaliskuuhun mennessä, Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhlan kynnyksellä, kaikki jäsenmaat olivat hyväksyneet Berliinin julistuksen, jossa todettiin yhteinen pyrkimys uuteen sopimukseen. Kesäkuun 2007 Eurooppa-neuvostossa, Brysselissä, 27 jäsenmaan johtajat neuvottelivat peruslinjat uudelle perussopimukselle, joka korvaisi hylätyn perustuslain. Neuvosto toivoi, että uusi perussopimus valmistaisi EU:ta 21. vuosisadan haasteisiin ja auttaisi unionia hyödyntämään kaikkia mahdollisuuksia.
Uuden perussopimuksen lopullinen teksti hyväksytiin epävirallisessa Eurooppa-neuvostossa Lissabonissa 17-18 lokakuuta 2007. Allekirjoitusseremonia pidettiin Lissabonissa 13:na joulukuuta 2007. EU pääsi vihdoin irti kriisistä, johon Ranskan ja Alankomaiden vuoden 2005 kansanäänestykset olivat johtaneet.
Lissabonin sopimus voi tulla voimaan vasta, kun kaikki 27 jäsenvaltiota ovat sen ratifioineet valtiosääntönsä edellyttämällä tavalla. Jäsenvaltioiden yhteisenä tavoitteena on, että sopimus tulisi voimaan 1. tammikuuta 2009 eli muutama kuukausi ennen Euroopan parlamentin vaaleja. Useimmat jäsenmaat tähtäävät sopimuksen vahvistamiseen kansallisissa parlamenteissaan vuoden 2008 alkupuoliskolla. Irlanti on todennäköisesti ainoa maa, joka järjestää sopimuksesta kansanäänestyksen, perustuslakinsa vaatimusten mukaisesti.
Lissabonin sopimus modernisoi ja uudistaa Euroopan unionia, mutta ei korvaa vanhoja perussopimuksia. Se on laadittu tekemään unionista demokraattisempi ja toteuttamaan paremmin kansalaisten toivetta vastuunkantavasta, avoimesta ja tehokkaammasta unionista, jonka toimintaan kansalaiset voivat osallistua. Näin EU pystyy paremmin vastaamaan maailmanlaajuisiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, turvallisuusriskeihin ja kestävään kehitykseen.
Tärkeimmät toimielinuudistukset ja muutokset:
- Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja valitaan kaksi ja puoli vuotta kestäväksi kaudeksi, korvaa jäsenmaiden puolivuotiset puheenjohtajakaudet;
- avoimempi äänestysmenetelmä, ns kaksoisenemmistöjärjestelmä, neuvostossa (tarvitaan 55 prosenttia jäsenmaista ja vähintään 65 prosenttia EU:n väestöstä kannattamaan esitettyä EU-lakia, jotta se hyväksytään määräenemmistöllä). Puolan vastustuksen vuoksi otetaan käyttöön 2014 lähtien;
- uusi ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, eli ulkoministeri, korvaa nykyisen ulkopoliittisen edustajan sekä ulkoasiain komissaarin, uusi Euroopan ulkosuhdehallinto avustaa ja tukee korkeaa edustajaa;
- komissaarien määrää vähennetään 27:stä 15:een vuoteen 2014 mennessä;
- europarlamentaarikkojen määrää vähennetään korkeintaan 750:een (vähintään kuusi ja enintään 96 maata kohti);
- kansallisten parlamenttien osallistumista lisätään antamalla heille valvova rooli toissijaisuusperiaatetta noudattaen (EU:n toimia käytetään vain, jos ne tuottavat parempia tuloksia kuin kansalliset toimet);
- EU:sta tulee oikeushenkilö ;
- EU:n jäsenyydestä eroaminen , jäsenvaltion mahdollisuus erota unionista tunnustetaan yksiselitteisesti;
- määräenemmistöpäätöksiä lisätään 40:een politiikan lohkoon (lähinnä turvapaikkaoikeuteen, siirtolaisuuteen, poliisiyhteistyöhön ja rikosoikeudelliseen yhteistyöhön liittyvät kysymykset);
- viittaukset uusiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja energiayhteistyöhön;
- perusoikeuskirjasta laillisesti sitova.